Marraskuussa kokoonnuimme Takamäki Site Managerin käyttäjien kanssa yhteen pohtimaan sitä, kuinka tehdä suositusta työmaajärjestelmästä entistäkin parempi. Järjestimme kaksi erillistä kehitysfoorumia; toinen oli rakennusliikkeiden ja toinen teollisuuden edustajille. Keskustelimme yhdessä asiakkaidemme kokemuksista sekä toivomuksista, joita heillä olisi tulevaisuuden varalle.

Operatiivinen johtaja Kaarlo Vakkilainen käy läpi hyvissä tunnelmissa mitä Takamäellä on saatu aikaan kesän jälkeen.

Uusi versio tulossa

Site Managerista julkaistaan marraskuun loppuun mennessä uusin versio 1.7, joka sisältää lukuisia uudistuksia. Yksi merkittävimmistä on käyttöliittymän uudistus, jossa ulkoasu, sekä hakutoiminnot on kokonaan uudistettu. Myös työntekijävalikkoa on muokattu mobiiliystävällisemmäksi sekä urakoitsijoiden, sopimusten ja työmaan hallintaa helpommaksi.

Muita uusia ominaisuuksia ovat esimerkiksi Terve Talo -mittaus, työkohtainen työlupa sekä konserninäkymä. Uudistuksilla tähdätään siihen, että Site Managerin käyttö olisi jatkossa entistä helpompaa ja kattavampaa!

Vuoden 2019 suunnittelua

Käyttäjäpäivillä katsoimme myös kauemmas tulevaisuuteen ja suunnittelimme alustavasti myös vuoden 2019 uudistuksia ja kehityskohteita. Koska Site Managerin integroitavuus on alusta asti ollut meille tärkeä laatukriteeri, luvassa on ensi vuonna lukuisia uusia integraatioita muihin palveluihin. Vuoden ensimmäisellä kolmanneksella tulemme mm. integroimaan Protacon TyPe -verkkokoulutusalustan osaksi Site Manageria. Jatkamme lisäksi Visygate ja SAP -integraatioiden laajentamista sekä tulemme julkaisemaan uutena toiminnallisuutena vika- & puutelistojen hallinnan.

Kiitokset kaikille asiakkaillemme ja kehitysfoorumiin osallistuneille!

WhatsApp